Fanittamisen ja blogini taustoja

Fanittaminen 50 vuotta sitten…..

Löysin aarteiden joukosta vanhan päiväkirjani ja sitä lueskellessa alkoi mieleeni palautua muistoja. Päiväkirjan aiheena oli pääsääntöisesti oman luokan pojat ja musiikkipuolen idolit ja ehkä jotain pientä muuta koulusta. Sen aikainen ihailu oli aivan eri mittakaavassa kuin nykyään. Siihen aikaan fanitusta tehtiin ahkeralla juttujen seuraamisella Suosikki-lehdestä ja kaikki saatavilla olleet pienetkin jutut luettiin tarkasti varmaan suurennuslasilla. Lisäksi etsin iltaisin epätoivoisesti oikeaa musiikkikanavaa radio Luxemburgista, ja jos se kuului ollenkaan, niin yleensä huonosti. Kanavaa oli todella vaikea löytää pienestä vihreästä matkaradiosta, joka oli kallein aarteeni, sillä meillä ei ollut levysoitinta vielä silloin.

Ne, jotka olivat oikein rohkeita, saattoivat kirjoitta Fan clubille kuvan ja nimmareiden toivossa. Itse en ollut, sillä olin kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja suuren maailman elkeet olivat aivan vieraita. Seinälle uskalsin ja sain luvan laittaa Suosikin välistä saadut isot kuvat vieraiden kauhuksi. Mitä rohkeutta se edustikaan siihen aikaan. Kyseessähän oli tietysti yhtye nimeltään The Beatles ja suosikkini George Harrison. Iltaisin piti pikkuveljeltä salaa antaa pusu idolille ja sitten saattoikin mennä rauhallisin mielin nukkumaan.

Esiintyjiä käytiin katsomassa lähikaupungissa ja vain Suomessa. Fanitin silloin myös yhtyeitä Jormas ja Renegades. Silloin ei ollut konsertteja eikä pubikeikkoja, eikä ikäkään olisi riittänyt niihin. Jos jossain oli festareita, niin eipä tullut mieleenkään pyytää lupaa päästä sinne. Enpä edes muista oliko siihen aikaan vielä ko tapahtumia. Oi niitä aikoja ja mitä se onkaan nyt. Kaikki tämähän perustuu jo ehkä hieman sammaloituneisiin muistoihin ja kellastuneeseen päiväkirjaan.

Mitä fanittaminen on….

Fanittamisessa ei ole mitään pahaa, niin kauan kuin ihailun kohde on hyvä. Fani on henkilö, joka ihailee tai arvostaa jotain ilmiötä, henkilöä, joukkuetta, tyylilajia tai kulttuurin aluetta  voimakkuudella, joka ylittää tavanomaisen arvostuksen. Fanikunta on näistä muodostuva yhteisö tai ryhmä. Näin asiaa määritellään Wikipediassa.

Se on läpi elämän kulkeva prosessi ja ihmisen kehityksessä positiivinen voima. Se on myönteinen osa identiteettiä. Fanittaminen vie aikaa ja energiaa – rahaakin, mutta se myös antaa. Monelle on tärkeää kokea olevansa osa yhteisöä. Ja sanomattakin on selvää, että tosi fanius on elinikäistä. Kohdetta ei hylätä, vaikka tällä menee huonosti. Aito fani on lojaali. Asenteen pitää olla kohdallaan myös fanituksen kohteella, tulee pyrkiä ottamaan faninsa huomioon keikoillaan varaamalla aikaa nimmareiden kirjoittamiseen ja kuulumisten vaihtamiseen. Eikä ns. artisti-kosketuskaan ole pahasta eli pieni hali tai yhteiskuva. Näistä asioista tulen kertomaan tulevissa blogeissani.

Kyse ei siis ole mistään psyykkistä häiriötä, pakkomielteestä tai hysteriasta, vaikka näitäkin piirteitä saattaa joskus esiintyä. Aika yleensä tasaa käyttäytymisen piikit. Tämä on minun vaatimaton mielipiteeni vajaan kahden vuoden fanituksen jälkeen nykyisessä elämäntilanteessani.

Miten nyt fanitetaan….

Samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten, mutta mahdollisuudet löytää ja saada tietoa ovat aivan eri sfääreissä. On lehdistö ja some ja sen tuomat mahdollisuudet fanittaa ketä hyvänsä, missä maailman ääressä hyvänsä. TV, radio, FB, Internet, Twitter, Instagram jne mitä kaikkea niitä onkaan. Kun uusi levy julkaistaan, sitä on saatavilla heti lähes joka paikassa, jopa keikkapaikoilla on myyntiä. Löytyy Spotify, Youtube ja muut mihin musiikkia nykyään ladataan. Joka kylässä on jonkinlaiset kesäfestarit, keikat, konsertit, kiertueet, meet & greet-tapahtumat, you name it. Jos löytyy innostusta tai jopa intohimoa, niin tilaisuuksia kyllä on saatavilla.

Jos olet todellinen fani, niin fanituksen kohteesi saa jalat alta myös vanhemmalla iällä. Tästäpä kerron lisää seuraavassa blogissani sekä hyvässä että pahassa.

FANITTAMINEN, sietämätöntä tuskaa vai ihanaa uutta nuoruutta, saat itse päättää mitä sen haluat olevan.
Fanitar