Pojat Hartwall Areenalla

Alan jotenkin toipua tästä Jarkko Aholan ja Waltteri Torikan 3.12.2017 pidetystä yhteiskonsertista Hartwall Areenalla. Konsertti oli menestys lipun myynnin ja artistien uran kannalta Loistava business-idea konsertin järjestäjältä tuoda saman konserttiin esiintyjät, joilla on pitkälti sama kohderyhmä. Kaksi niin erilaista artistia ja erilaiset esitykset, mutta toimi loistavasti. Varmasti molemmat saivat rutkasti uusia faneja.

Konserttiin oli rakennettu monta eri teemaa. Suomi 100, joka näkyi herrojen ensimmäisissä asuvalinnoissa. Valkoiset puvut pienillä eroilla ja tummahkon siniset paidat. Mustan kannattajalla oli valkoisen puvuntakin kauluksessa mustat tereet.

Toinen teema vaatetuksessa oli selkeä eli valkoista ja mustaa. Jaloissa mustat lakeerikengät ja mustavalkoiset Converset, arvatkaa miten päin. Lisäksi Waltteri oli panostanut pukuvalinnoissaan brokadilta näyttävään hopeanharmaaseen pukuun ja Jarkko oli uskollinen vakkarilleen eli mustalle nahalle.

Väriteema näkyi myös esitysten sisällöissä. Valkoisen mukana kulki hienostunutta eleganssia ja laulamista valkoisen flyygelin säestyksellä, huom. itsesoitettuna. Valkoista väristystä oli elävöitetty punaisella ja kullalla. Waltterin rekvisiittana olleet tanssijat olivat pukeutuneet joko kirkkaan punaiseen tai pinkkiin. Maria Ylipäällä oli yllään upea kullanvärinen iltapuku.

Siinä vaiheessa, kun lavalle alettiin roudata mustia jättikokoisia vahvistinkaappeja, niin saattoi hyvinkin arvata mitä tuleman pitää. No Teräsbetoni-potpuri tietenkin. Muusikkoina maan mainiot Ahola bändin pojat, Jarkon oma bändi. Musiikin metallinen luonne ja koko esityksen tämän osion väritys sopivat hyvin yhteen. Kyllä Jarkko tietää, miten luodaan oikea musiikin mukainen tunnelma sekä nahalla että mustalla värillä.

Eroja oli vaatetuksessa ja myös hiustyylissä, toisella siisti lyhyeksi leikattu tukka ja toisella ihana pörrö, joka ei ehkä usein harjaa nää…. Mutta se laulamisen harmonia, etenkin duetoissa joko hyvin harjoiteltu tai tuurilla. Veikkaan harjoituksia useammankin kerran. Lisäksi äänialojen ero toin hyvän vaihtelun konsertin kulkuun, Waltterin baritoni ja Jarkon tenori toimivat yhdessä ja erikseen.

Koko konsertti oli rakennettu siten, että ei pystynyt aavistamaan mitä tuleman pitää. Sopivasti molempien tuttuja biisejä rytmitettynä pitämään mielenkiinnon yllä ja odottamaan koko ajan jotain vielä isompaa.

Artistein lisäksi esityksen onnistumisen varmisti loistava orkesteri, jossa oli yhdistelty osaajia eri puolilta ja sitä johti J. Huttunen, maan mainio saksafonisti. Lisäksi jo aiemmassa blogissani ylistetyt tausta, valot ja pyrotekniikka. Koin, että se oli jotain suurta sekä meille vieraille että myös esiintyjille. Ammattilaisten käden jälki näkyi kaikessa.

 Yleisökin toi oman panoksensa Jarkon ”Minä olen muistanut” biisiin fikkareiden valomerellä. Vaikutti, että itse artistikin oli tästä tunnelmasta hyvin iloinen ellei vallan vähän liikuttunutkin. Spiikissä ja kiitoksissa sanoi, että ”teitte tästä biisistä hienomman kuin se onkaan”. Mitä spiikkeihin tulee, niin Jarkko hoiteli niitä ehkä enemmän ja varmalla tottuneella otteellaan. Hyvä!

Best ever, on mun mielipiteeni ja mielestäni minulla on jotain vertailukohtaa kovaan steitmenttiini, sillä olen nähnyt useammankin Broadway shown livenä. Kuvat Julius Konttinen ja Emilia terveisin Fanitar