Siltsu Bitch

Olen noin kymmenen vuoden ajan käynyt Jari Sillanpään konsertissa kerran vuodessa. Hyvin usein se on ollut syksyllä tai jonkin tyyppinen pikkujoulushow. Aina se on ollut suurta ja erilaista Suomen mittapuun mukaan mitattuna. Edellisen kerran olin keväällä 2016 Espoossa areenalla ja silloin jo tuli tunne, että nyt puuttui jotain.

Siltsu Bitch, mitä teit pari viikkoa sitten Hernesaaren Rannassa? Vai, pitäisikö kysyä, mitä jätit tekemättä? Onko väsymys iskenyt, onko kunnianhimo hävinnyt, onko ideat vähissä? Mistä oli kyse? Hyvä bändi, hyvä laulaja/esiintyjä ja yleisökin oli keskiverroin mukana ja tanssi ihan kivasti biisien tahdissa. Fiilis jäi puuttumaan. Juomaakin oli juotu, ettei se siitä ollut kiinni, siis minä olin juonut ei esiintyjä. Mihin on kadonnut se veikeä velikulta?

Keikan pituus oli noin tunti ja siitä ajasta istutaan aikamoinen tovi. Ihan kuin kunto olisi rapautunut. Olihan sitä pyllyä pyöritetty siinä puolisen tuntia, mutta silti. Itse koin, että juttelutuokion tarkoitus oli lepäämisen lisäksi kalastella uusia ideoita kuulijoilta. Tulihan siellä kiva idea ja sitä sitten piti mutustella ”pitkään”. Tuntui siltä, että idean kehittely lähti liikkeelle siltä istumalta. Ei hyvä kuulijoita kohtaan. Musiikin ja esiintyjä takia fanit olivat tulleet paikalle. Ideoille on varmaan jokin muukin kanava.

Kivaa oli se, että fanit oli muistettu tuomalla myös fanimyynti paikalle, vaikka tilaisuus oli pienimuotoinen. Kaupankäynti ei ollut huimaa, sillä istui jonkin aikaa ihan vieressä ja seurasin tilannetta. Kyse ei ole vain busineksen tekemisestä, vaan myös fanien huomioimisesta. Paljon tavaran roudaamista ja henkilökuntaakin kaksin kappalein, mutta sillä osoitetaan välittämisestä.

Sää oli hyvä, mutta väkeä taas paikalla aika vähän ottaen huomioon esiintyjän tunnettuudesta. Olisikohan mainostamisessa parantamisen varaa? Kanavia ainakin on käytössä, joten ehkä vähän enemmän rahaa tilaisuuden markkinointiin järjestäjän kukkarosta. Se tulee takaisin tarjoilun myynnin kautta. Näin asiaa ajattelen.

Seuraavalla kerralla jostain muuta ja esiintyjästä paremmat kuvat, toivottavasti.

Fanitar

Fanilahjat, mystinen tapa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä fanilahjojen antaminen tuntuu olevan aivan yleinen käytäntö. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin niitä on annettu jo vuosien ajan. Niitä saavat lähinnä artistit ja näyttelijät. Miksi? En ymmärrä.  

Teatterissa on ennen aikaan viety kukkia ja joskus vieläkin näkee tätä tapahtuvan. Kukkapuskan saa yleensä naispuolinen pääosan esittäjä. Samoin, jos kyseessä on bändi, niin lähinnä kohteena on artisti.

Näin tarkan markan aikana tästähän on vain rahan menoa jo itsessään kalliiden lippujen hankkimisen lisäksi. Mehän käytännössä karkeasti ottaen elätämme fanituksen kohteen ostamalla esim levyjä sekä käymällä keikoilla ja konserteissa.

Jos asiaa vielä oikein tongitaan, niin kuka tarvitsee vuorellisen villasukkia. Vaikka vaihtelisi niitä joka toinen päivä, niin ei ehtisi vuodessa kaikkia edes kokeilla. Onko tällä enää mitään lisäarvoa lahjan saajalle. Kauneuden ymmärtäjänä hän voi osata arvostaa käsityötä, mutta siinä kaikki. Tuskin hän niitä jatkuvasti jaksaa ihmetellä.

Fanittamisen kohde saa kaikenlaista kamaa, joka on varmaan antajan mielestä kiva, ihana, tärkeä, arvokas ym. Se on tunteella annettu, mutta valittavasti se tunne ei siirry vastaanottajalle. Se on kamaa kotiin tai varastoitavaksi jonnekin. Monella voi olla vaikeuksia säilyttää niitä kaikkia. Entä esim pehmolelut miespuoliselle. Mihis ne laitetaan, halloo, ei varmaan sinne sänkyyn unileluksi. Pitääkö ne antaa saman tien pois. Miettikääpä sitä, että törmäätte jossain muussa yhteydessä rakkaudella antamaanne lahjaa. Miltä silloin tuntuu?

Viiniä, karkkia, suklaata, teetä ja vaikka mitä. Onko edes tiedossa mistä lahjan saaja pitää??? Ehdotan, että näistä suklaamääristä ja viinipulloista järjestetään konsertin tai keikan tauolle väliaikatarjoilu. Eiks olis aika kiva juttu? Vaikka punaviiniä ja tummaa suklaata, varmaan maistuis sullekin. Eivät pääsisi pilaantumaan.

Jos idoli pystyy kuitenkin olemaan näyttämättä omaa tunnetilaansa, eikä pahoita faniensa mieltä omalla harmillaan ja pahalla olollaan, niin lopputulema on kaikille paras mahdollinen. Mutta totuuden nimissä hänellä ei ole tarvetta ja käyttöä kaikelle saamalleen tavaralle. Vielä hienot lahjakassitkin hankittu ja mihin ne joutuvat.

Lahjan saajan aina yhtä yllättynyt ja ilahtunut ilme on harjoiteltua, vaikka sisimmässään tuntisi harmia. Itse olen joskus sivusta seuranneena tuntenut myötähäpeää hänen puolestaan.  

Eikös vaikka kiitokset tai halit riitä. Jos on rohkea voi jutustellakin vähän, vaikka tulevasta.

Ketä ja mitä siinä mietitään itseäkö lahjan antajana vai lahjan saajaa? Fanitar

 

Vierivä kivi ei sammaloidu

Sen huomaa hyvin Paulasta, nimittäin Koivuniemen Paulasta. Olin kuuntelemassa ja katselemassa hänen showtaan Hernesaaren Rannassa muutama viikko sitten. Sää oli kylmä ja etenkin kun aurinko laski, niin kylmyys todella iski. Show kesti tunnin ja kyllä hän teki parhaansa niissä olosuhteissa. Bändi oli iso, 7 henkeä ja musiikki taattua, tuttua Paulaa. Äänestä ei ehkä enää voi sanoa samaa. Hän sai sen pienen yleisömäärän hyvin mukaan ja laulatti yleisöään myös jonkin verran.

Ihmettelen vaan, miten paikalle oli tullut niin vähän kuulijoita. Missä oli kaikki fanit???? Ikäjakautuma oli laaja ja ehkä ne vanhimmat olivatkin niitä alkuperäisiä faneja. Tiedä häntä. Paula on kuitenkin yksi maamme merkittävistä esiintyjistä. Hän on tehnyt pitkän ja näyttävän uran. Olisikohan tilaisuutta kannattanut mainostaa hieman enemmän. Se on helppo arvostella toimintatapoja näin jälkeen päin, mutta paikallaolleena todella hämmästelin. Hernesaarenrantaan on kuitenkin helppo mennä, ihan vaan bussilla pääsee portin eteen. Miltä mahtaa artistista tuntua? Show on kuitenkin vedettävä. Jos ei saa sitä palautetta, innostuneita aplodeja ja yleisön vastakaikua, niin voipi olla vitsit vähissä.

Olen ymmärtänyt, että suuret aplodit, suuret kuulijamäärät jne ovat esiintyjille must. Se saa heidät ylittämään itsensä aina uudestaan. Siitä he saavat polttoainetta ja voimaa jaksaa puskea eteenpäin valitsemallaan uralla. Jos väki vähenee tai jopa häviää kokonaan, niin se oli sitten siinä. Kotona keittiön pöydän äärellä laulelu ja soittelu eivät varmaan palkitse ketään.

Mitä tähän muuta, kun käykää fanitettavienne keikoilla ja konserteissa. Vaikka ei olisi edes kyseessä mikään oma idoli, niin aina siellä livetilanteessa kokee jotain uutta. 

Ensikerralla sitten jotain muuta.

Fanitar

 

Kateus on kantava voima

Vai miten se vanha sanonta menikään? Kadehtimistahan pidetään oikein suomalaisten helmasyntinä.

Onko sitä näissä fanituspiireissä? Onko kokemusta? Tervettä ja sairasta ihailua, varmaan löytyy kumpaakin.

Ne fanit, jotka ovat olleet matkassa alusta asti ennen kuuluisaksi ja tunnetuksi tuloa, saattavat usein kokea olonsa epävarmaksi. Saattaa tulla katetutta siitä, kehen yhteinen idoli suhtautuu läheisemmin ja tuttavallisemmin. Jotkut hän saattaa tuntea pitkältä ajalta ja on selvää, että kasvot ja nimi ovat muistissa. Jos kemiat vielä jotenkin sopivat yhteen, niin jutut ovat varmaan paljon tuttavallisempia. Kysellään kuulumisia puolin ja toisin. Fanituksen kohde itse päättää kehen haluaa tutustua lähemmin, se olkoon hänen etuoikeutensa. Näinhän se on normaalissakin elämässä, eikä siitä kannata mieltään pahoittaa tai olla kateellinen.

Sitten kun idolista on tullut entistä kuuluisampi ja yleisömäärä on moninkertaistunut ja huomiota hakevien määrä on valtaisa, niin… eipä ole enää aikaa jakaa huomiotaan yhtä paljon. Tässä tilanteessa alkuperäiset fanit saattavat tuntea mustasukkaisuutta. Sitten aletaan korostaa sitä, että itse on oltu faneja kauemmin kuin muut ja tiedetään idolista enemmän kuin kukaan muu. Näinhän näissä asioissa usein käy ja näköjään aikuisetkin osaavat olla yhtä mustasukkaisia kuin nuoret fanit.

Onko tämä sitä tuskaa? Mitkä ovat ne eri tunteet, mitä voi ilmetä? Arvailen, että kateuden lisäksi voi ilmetä jopa panettelua ja vihaa. Sitä ei tietysti näytetä suoraan "kanssafanittajille", mutta takanapäin kyllä kuiskitaan ja mustamaalataan aivan syyttä. Näin se vaan on. Voiko se jopa rikkoa sydämen ja madaltaa fanitettavaan kohdistuneita tunteita?

Itse olen fanittajana kuitenkin aika aloittelija, että en ole pystynyt analysoimaan omia tuntemuksiani. Olen ehkä omalta kohdaltani luonteeni mukaisesti tarttunut härkää sarvista ja syöksynyt suoraan juttelemaan.

Omasta fanituksen kohteestani voin sanoa, että hän on tasapuolinen kaikkia kohtaan ja jakaa aikaansa kaikille. Katsoo silmiin ja keskittyy aina kyseiseen henkilöön täysillä tai ainakin siltä vaikuttaa. Osaa kohdella luontevasti myös vanhempia henkilöitä ja lapsia. Fanien ikärakenne voi olla yllättävän laaja ja monikirjoinen. Tämä kertoo siitä, että hänellä on muiden ihmisten arvostus hallussa.

Erään artistin kommentti, kun kysyttiin suhtautumista faneihin oli ”Yritän esimerkiksi muistaa heidän nimensä”. Tämä on jo aika vaativa asia, jos faneja on paljon. Tällaista ei kannata odottaa, ettei joudu pettymään. Olen myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa, totesi hän. Nykypäivän vitsaus, kun se ei varmasti ole ydinasia, vaan pakollinen fanien vaatima homma. Lisäksi tunnettuuden lisäämisen ja menossa mukana olemisen edellytys. Ollaan armeliaita, ettei musiikin tekeminen jää sivuseikaksi.
Fanitar