Artist Management, pöh

Mitä ihmeen höpö höpöä, vai onko sentään. Kautta maailman pitkän sivun on menestyneillä artisteilla ja bändeillä ollut managerit. Tunnetuin esimerkki nuoruudestani on varmaan The Beatles ja Brian Epstein. Kuka muistaa? Onko managereissa enemmän miehiä vai naisia, eipä ole tietoa, koska asiasta ei paljon puhuta. Taustalla toimitaan tehokkaasti, mutta hiljaisuudessa, eikä paistatella parrasvaloissa.

Jokaisen menestyvät artistin/bändin takana on varmasti manageri, joka hoitaa itse asiassa kaikki käytännön asiat, sopimuksen sisällöstä riippuen. Hän on yhteistyökumppani ja samalla linkki artistin/bändin ja ulkomaailman välillä. Hänen tehtävänsä on edistää uraa pitkäjänteisesti kaikilla osa-alueilla. Eli lyhyesti tehdä artistista/bändistä tunnettu ja hyvin menestyvä. Nykyisessä musiikkibusineksen tilanteessa se ei varmaan ole helppo homma, mutta todella mielenkiintoinen.

Artisti/bändi voi tehdä sitä omaansa eli musiikkia ja usein se onkin niin, että he haluavat mennä ns. musiikki edellä. Se ei vaan enää riitä. Taiteilijan ei ole helppoa suuressa luomisen vimmassaan keksittyä miettimään maallisia asioita, kuten itsensä myymistä keikalle, seuraavan vuoden tavoitteita jne. Tarvitaan joku tuomaan tähti kaikkien tietoisuuteen. Toki aina voi tyytyä soittelemaan ja laulelemaan keittiön pöydän äärellä. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus, vai kuinka. Se olisi suurta taitojen ja osaamisen haaskausta.

Jokaisen menestyvän miehen takana on aina nainen tai jopa kaksi. Luin pari viikkoa sitten Jari Sillanpään tilanteesta. Tiedän asiasta vaan, sen mikä oli julkisuudessa. Hänellä on ollut kaksi ”rouvaa” hoitamassa asioita jo varmaan kymmenen vuoden ajan. Kevään korvalla he lopettivat, syystä tai toisesta. Tehtävään palkattiin naishenkilö ja yhteistyötä kesti vain pari kuukautta. Ilmeisesti kemiat ja näkemykset tähden uran kehityksestä eivät käyneet yksiin, mene ja tiedä. Vaativaa se ainakin on, kun hyppää jo pitkään liikkuneeseen junaan ja yrittää tuoda ehkä uusiakin näkemyksiä harkittavaksi. Helpompaa voisi olla lähteä liikkeelle uuden artistin/bändin kanssa.

Managerin ja ydinjoukon lisäksi tarvitaan vielä ns. tukijoukot, jotka toteuttavat heille uskottuja tehtäviä joko palkattuna tai vapaaehtoistyönä. Pelkästään some-kuvioiden kautta päivitettäviä erilaisia sivuja on useita ja niissä asioiden on oltava koordinoidusti esillä. Joku siis ohjaa sitäkin puolta. Tulevien keikkojen ja konserttien julisteiden jako ennakkoon ympäri Suomea vaatii aikaa, rahaa ja ihmiskäsiä hoitamaan se asian vaativalla tarmokkuudella, jotta siitä olisi myynnillistä hyötyä.

Tämä on mielenkiintoista, kun sitä vähän pohtii. Sitä käydään kuuntelemassa esityksiä nauttien ja miettimättä siinä takana olevaa koneistoa ja työn määrää. Haluanko itse mukaan tähän myllerrykseen? Haluan toki, mutta miten? Soitanko Jari Sillanpäälle, no ehkä en sittenkään. Jään pohtimaan tätä ja seuraavalla kerralla jotain muuta.

Fanitar

Beatlemaniaa...

No nyt on sekin koettu, vaikka ei varmaankaan siinä merkityksessä kun se oli aikanaan maailmalla. Jiri Nikkinen ja The Beatles Tribute Band oli muutama viikko sitten esiintymässä Keravan Aurinkomäellä ja tupa oli ns täynnä. Arvioisin, että paikalla oli noin 400 kuulijaa. Ilma oli mitä parhain ja istumapaikat loppuivat heti kättelyssä. Aurinko porotti kuumasti jyrkästi nousevaan rinteeseen ilman mitään suojaa. Hetkellisesti alkoi huimata, olikohan  aiheuttaja aurinko vai musiikki.

Jiri on loistava Beatles-tulkitsija ja kiertää bändinsä kanssa ihan joulukuun puoleen väliin asti. Mukana on myös muutama laivakeikka, jos sellainen houkuttaa. Kovin se kuulostaa aidolta ja kivasti kuuntelu tuo aina vaan uudestaan pintaan vanhat fanitusmuistot sieltä 60-luvun puolesta välistä. Vaatetuksessakin on sitä aitoa vanhaa henkeä.

Olen käynyt kolme kertaa puolen vuoden sisällä kuuntelemassa Jiriä bändeineen. Oliskohan tästä tulossa meikäläiselle uusi fanittamisen kohde tai ainakin jo olevan idolin rinnalle. Esittävät aivan erilaista musiikkia, jotka molemmat miellyttävät. Onneksi ei tarvitse valita, vaan voi käydä molempien esityksissä.

Nimmareiden jako ja uuden levyn myynti sujuivat näppärästi ilman erikoisrekvisiittaa. Levyt suoraan pahvilaatikosta, mutta eipä kai sillä ole merkitystä ostajalle. Musiikki on se juttu.

Ensi kerralla vaikka naisista menestyvien artistien/bändien takana tai jotain muuta kivaa.

Fanitar

 

Autolla, bussilla, junalla tai vaikka pyörällä …

 

 

 

 

 

 

 

 

 

mutta päästävä on! Täytyy todeta ainakin omalta kohdaltani, että matkailu avartaa. Olen sen kyllä tiennyt aina mutta, että myös kotimaan matkailu.

Joutuu matkustamaan idolin keikalle tai konserttiin, vai saa mennä paikan päälle kuuntelemaan ja elämään tunnelmaa. Kummasta on sitten itse kunkin mielestä kyse. Vaikka kuinka toivoisi sitä naapurin kylän tähteä laulamaan oman kylän pikkukirkkoon, niin eipä se taida onnistua. Kyllä se koko- ja paikkakuntakriteerit tulevat järjestäjän päätöksestä. Jos se olisikin niin helppoa, niin miksei vaikka meidän pihalle tai olohuoneeseen!

Oletteko miettineet sitä, että vaikka ”höpsähtäneet” fanit matkustavat ympäriinsä idolin perässä, niin joutuupa se artisti/bändikin matkustamaan. Kuluerä se on heillekin matkoineen, yöpymisineen ja ruokailuineen. Toki vastineeksi toivottavasti jotain jää myös ns. viivan alle.

Sivusta seuranneena olen hämmästellyt, mistä sitä rahaa riittää levyjen ostoon,  konserttilippuihin, majoituksiin ja matkoihin monta kertaa vuodessa. Rahankäyttöä on varmaan vahdittava ja nuukailtava sekä tingittävä muusta. Tässä on kyse siitä, että oma elämä on hyvin idolikeskeistä. Se asetetaan ykköseksi elämässä verrattuna muihin kivoihin asioihin kuten ulkona syöminen, vaatteiden osto, elokuvissa ja teatterissa käyminen ja matkustelu. Ai niin tuleehan sitä kotimaan matkustelua.

Itse olen tehnyt sitä, että jos haluan kuulla/nähdä konsertin tai keikan uusinnan, niin olen valinnut toisen paikkakunnan tietyin kriteerein. Ykkönen on aina oma kaupunki tai lähin mahdollinen ja toinen tilanteen mukaan jokin uusi paikkakunta ja uusi konserttisali tai keikkapaikka. Tulee siinä useampi kokemus samalla kertaa. Matkustuskuluja on yritetty tasata kimppakyydeillä hyvällä menestyksellä.

Facebookin ja fanisivujen vaikutus on tässäkin suuri. Mitä enemmän sivuilla vouhkataan osallistumisesta, niin sitä helpompi on lähteä juttuun mukaan. Kyllä munkin täytyy, kun muutkin. Siinä huumassa unohtuu helposti rahan meno ja muut tarpeet. Eivät ne liput enää kovin halpoja ole. Vastineeksi se tuo kyllä tuttujen tapaamista ja asiaan kuuluvaa pöhinää, että onpa ihanaa.
Fanitar