Lahden Sibeliustalo on hieno paikka ja sinne on aina ilo mennä. Aulatilat ovat avarat ja salissa katsomoa kolmessa tasossa eli katto on korkealla. Meidän paikat olivat vähän hankalat, ensimmäisellä parvella sivussa. Kaikki sivustojen paikat ovat rinnakkain, joten jokainen voi ja joutuu nojaamaan kaiteeseen nähdäkseen lavalle.
Ensimmäisen osion tärkein tehtäväni oli väijyä,
missä olisi tyhjiä, parempia paikkoja, ja bongasinkin pari mahdollisuutta
permannolta. Eipä sitten muuta kuin odottamaan paikkojen vaihtoa väliajalla.
Onnistuihan se! Sinänsä kova lipunhinta, jos ainoa anti oli paikkojen katselu.
Itse konsertin sisältö oli yllättävää yhdistelmää
jumppa- ja konserttisalia. Täytyy todeta, että kuuntelijana odotin tuttuja
biisejä ja jotain punaista lankaa. Ennen puoliaikaa haukottelin jo siihen
malliin, että hyvä kun oli jotain johon nojata. Toki tämä sannimainen
teinityttöily, hyppiminen ja jalkojen korkealle ojentelu toivat vähän eloa.
Artistin vaatetus tuki hyvin tätä ”jumppatuntia”. Lopun viimeksi jyrähti
Loirinkin tulkitsema Elegia, voima biisi, mutta mielestäni väärässä paikassa.
Miettikää Elegia verkkareissa!
Väliajan jälkeen omaa musaa, pitkiä kappaleita
ja sangen omituista kuultavaa. Toki laulaja osaa asiansa, mutta se biisisetti. Pari
entuudestaan tuttua biisiä oli ympätty mukaan. Lopuksi tuli vasta varsinaiset
hitit ja nekin osin säästetty encoreiksi, peräti kaksi kappaletta. Eipä kyllä
iskenyt tämä artisti eikä konsertti. Eipä varmaan iskenyt moneen muuhunkaan,
sillä väliajalla niitä vapaita paikkoja etupermannolla oli vaikka muille jakaa.
Se kertoo varmaan myös muidenkin, kuin minun ”musiikillisesti rajoittuneen” mausta ja kokemuksesta.
Fanitar
