Fanilahjat, mystinen tapa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä fanilahjojen antaminen tuntuu olevan aivan yleinen käytäntö. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin niitä on annettu jo vuosien ajan. Niitä saavat lähinnä artistit ja näyttelijät. Miksi? En ymmärrä.  

Teatterissa on ennen aikaan viety kukkia ja joskus vieläkin näkee tätä tapahtuvan. Kukkapuskan saa yleensä naispuolinen pääosan esittäjä. Samoin, jos kyseessä on bändi, niin lähinnä kohteena on artisti.

Näin tarkan markan aikana tästähän on vain rahan menoa jo itsessään kalliiden lippujen hankkimisen lisäksi. Mehän käytännössä karkeasti ottaen elätämme fanituksen kohteen ostamalla esim levyjä sekä käymällä keikoilla ja konserteissa.

Jos asiaa vielä oikein tongitaan, niin kuka tarvitsee vuorellisen villasukkia. Vaikka vaihtelisi niitä joka toinen päivä, niin ei ehtisi vuodessa kaikkia edes kokeilla. Onko tällä enää mitään lisäarvoa lahjan saajalle. Kauneuden ymmärtäjänä hän voi osata arvostaa käsityötä, mutta siinä kaikki. Tuskin hän niitä jatkuvasti jaksaa ihmetellä.

Fanittamisen kohde saa kaikenlaista kamaa, joka on varmaan antajan mielestä kiva, ihana, tärkeä, arvokas ym. Se on tunteella annettu, mutta valittavasti se tunne ei siirry vastaanottajalle. Se on kamaa kotiin tai varastoitavaksi jonnekin. Monella voi olla vaikeuksia säilyttää niitä kaikkia. Entä esim pehmolelut miespuoliselle. Mihis ne laitetaan, halloo, ei varmaan sinne sänkyyn unileluksi. Pitääkö ne antaa saman tien pois. Miettikääpä sitä, että törmäätte jossain muussa yhteydessä rakkaudella antamaanne lahjaa. Miltä silloin tuntuu?

Viiniä, karkkia, suklaata, teetä ja vaikka mitä. Onko edes tiedossa mistä lahjan saaja pitää??? Ehdotan, että näistä suklaamääristä ja viinipulloista järjestetään konsertin tai keikan tauolle väliaikatarjoilu. Eiks olis aika kiva juttu? Vaikka punaviiniä ja tummaa suklaata, varmaan maistuis sullekin. Eivät pääsisi pilaantumaan.

Jos idoli pystyy kuitenkin olemaan näyttämättä omaa tunnetilaansa, eikä pahoita faniensa mieltä omalla harmillaan ja pahalla olollaan, niin lopputulema on kaikille paras mahdollinen. Mutta totuuden nimissä hänellä ei ole tarvetta ja käyttöä kaikelle saamalleen tavaralle. Vielä hienot lahjakassitkin hankittu ja mihin ne joutuvat.

Lahjan saajan aina yhtä yllättynyt ja ilahtunut ilme on harjoiteltua, vaikka sisimmässään tuntisi harmia. Itse olen joskus sivusta seuranneena tuntenut myötähäpeää hänen puolestaan.  

Eikös vaikka kiitokset tai halit riitä. Jos on rohkea voi jutustellakin vähän, vaikka tulevasta.

Ketä ja mitä siinä mietitään itseäkö lahjan antajana vai lahjan saajaa? Fanitar