Vielä Joulukonserteista

 

Reilu kuukausi on mennyt ja vielä joulukonsertit pyörivät mielessä. Kävin kahdessa tai oikeastaan kolmessa, jos ajatellaan vain musiikillista puolta.

Keskityn nyt ruotimaan Jarkko Aholan Joulun Klassikot ja JP Leppäluodon Joulurauhaa konsertteja. Molemmat herrat ovat tuttuja keskenään jo pitkän matkan takaa. On laulettu yhdessä eri kokoonpanoissa ja nyt sitten erikseen kumpikin omalla tahollaan.

Perinteisen kirkkokonsertin tarkoitus oli varmaankin alun perin rauhoittuminen ja jouluisen tunnelman luominen. Sen välittäminen kuulijoille jatkumaan aina jouluun asti ja ylikin. Tahtotila oli sama, toteutus erilainen, mutta molemmista jäi hyvä mieli. Samoja biisejä ja ihan eri tunnelma, johon vaikuttivat esim laulajan ääniala, kirkon koko, tehosteet sekä esiintyjien määrä ja soittimet.

Jarkko Ahola on luonut konserteistaan jo aikamoisen viihdepläjäyksen. Hän toteuttaa mitä lupaa. Esiintyminen on viritetty huippuunsa upealla äänen käytöllä. Sitä voisi kuvata sanoilla hienostunut, hillitty, mutta kuitenkin viihdyttävä. Upeaa valojen käyttöä, eri kirkoissa vielä erilaista, loistava tehoste tunnelmaan. Hyvä valosuunnittelija!

Biisilista on aika vakiokaavan mukaan, mutta jotain uutta on mukana joka kerta pitämässä mielenkiintoa yllä. Nyt oli matkassa huilisti ja pienien rumpujen soittaminen kaksilla rummuilla yhdessä kitaristin kanssa kappaleessa Little drummer boy. Huima esitys ja artisti joutui varmaan todella keskittymään, kun rummutti laulamisen ohella.

JP Leppäluoto oli uusi tuttavuus näissä merkeissä ja täytyy myöntää, että hyvin meni. Osittain samoja tuttuja biisejä, klassikoita, mutta mukana rohkeasti jotain aivan uutta ja erilaista. Erilaisia sovituksia ja jotkut jopa tiukasti heavyn suuntaa. Ne saivatkin raikuvimmat suosionosoitukset. Bändin muodosti kaksi muuta muusikkoa JPn ja Netta Skogin lisäksi. Eipä kuulostanut haitarointi huonolta lainkaan. Voisin vaikka mennä häntä ihan livenä uudelleenkin kuuntelemaan.

Tunnelma oli ”karu”, jonka loi pienen, pelkistetyn, 1400-luvun kivikirkon ankeus. Ei käytetty tehostevaloja ja ehkä miinuksena oli valojen palaminen bändin yläpuolella liiankin kirkkaana. Sitä voisi jatkossa miettiä. Mutta se miten artisti eläytyi musiikkiin ja esiintymiseen koko kropallaan oli mahtavaa. Ei pelkää käsien käyttöä, vaan kokovartalolaulantaa. Sanoisin jopa puolivallatonta esiintymistä! Kaikkia palaset sopivat yhteen sekä esiintyminen, musiikki että kirkon eleettömyys. Lopullinen tarkoitus on ehkä vielä hakusessa ja epävarmuus näkyi ”kiitosten kalasteluna”. Kuulijan kannalta kuitenkin lupaavaa odotusta ensi vuoteen.

Kolme eri tyyppistä joululaulukokemusta pienen ajan sisällä ja kaikki aivan erilaisia. Raskasta Joulua oli uhoa, biletystä ja heavyä. Jarkko Aholan konsertti viiden muusikon voimin hartaampi, kauniimpi ja jokaista piirtoa myöten viimeistelty kokonaisuus. JP Leppäluoto seilaa sopivasti välimaastossa pienellä kokoonpanolla ja eleettömyydellä. Taisi löytyä markkinarako.

Fanitar aikoo myös ensi vuonna kuulla lisää näitä!